maanantai 21. kesäkuuta 2010

Viikonloppu

Upeat olivat kuninkaalliset häät! Hyvän grilliruoan merkeissä seurasimme tv1:n lähetystä (koska mtv3:n juontajat olivat kamalat!) häistä ja kommentoimme milloin mitäkin. Erityisesti huomiota herättivät Danielin kyyneleet ja kuningas Kaarle Kustaan sisar valkoisine turkkeineen. Kirkossa näytti olevan tarpeeksi kuuma jo muutenkin, sen verran paljon viuhkat viuhuivat, mutta toinen pukee vielä turkinkin!
 Pientä naposteltavaa, kirsikoita ja keksejä

Häät olivat jokatapauksessa koskettavan herkät, vaikka kyseessä oli todella muodollinen juhla. Minusta olisi kammottavaa suunnitella elämääni hovietiketin, historian, perheen sääntöjen ja odotusten mukaan, mutta siihenhän Victoriaa on koko elämänsä ajan kasvatettu. Eikös hän olekin todennut jossain haastattelussa, että kuningattaruus menee puolison edelle, joten jos mies ei hyväksy roolia niin mies menköön! Hassua, kuinka oma elämä voi olla kuin toisesta maailmasta.
 Maissia, herkkusieniä täytettyinä ja ilman, makkaraa, kesäkurpitsaa, paprikaa, pihvejä, nam!

Jälkiruokakahveilla mansikkakakkua

Victorian asu oli mielestäni kaunis ja elegantti, juuri kuninkaalliselle sopiva. Olen toista mieltä siitä, että prinsessalla saisi olla kunnon prinsessamekko, johan näitä puhvihihaviritelmiä ja muhkeita luomuksia on nähty muun muassa -80 luvulla prinsessa Dianan päällä (tai siis minä en nähnyt nuoresta iästäni johtuen, mutta kuvat elää). Madeleinen asu oli alkujärkytyksen ja kauhistuksen jälkeen enää pettymys. Sininen väri ja röyhelöhelma eivät edustaneet Madeleinen parhaimmillaan, mutta ainakaan hän ei lyönyt kauneudessa siskoaan laudalta. Hyvä Madde!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti