Tietotekniikka tuntuu tökkivän juuri silloin, kun on luvannut muille lähettävänsä viikonloppuna otetut valokuvat sähköpostitse, ilmoittautua tenttiin, viimeistellä esseet, tarkistaa viikonlopun sään ja poimia netistä parhaat ruokaohjeet. Nyt ärtymystä aiheuttaa ensimmäinen syy; pöytäkone ilmoitti viruksen seurauksena käynnistävänsä itsensä uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen, joten työpöydälle asti en ikinä päässyt. siispä nyt käytössä on lainaläppäri omalla entisellä näytöllä tehostettuna, mutta... Ainut ongelma, johon tämä tekniikan ihmelapsi ei osaa vastata, on ettei läppäri tunnista canonin järjestelmäkameraa. Kone ei edes äänimerkein viestitä löytäneensä uutta laitetta eivätkä canonin sivujen ajuritkaan ole auttaneet. Apua!
Kuvat saavat odottaa kiltisti kamerassa siihen asti, kunnes saan pöytäkoneen korjattua. Muistikortit vain uhkuvat täyttymistä, sillä jo viikonlopulta tuli lähemmäs nejäsataa kuvaa, valokuvaus on niin kivaa! Tosin tuskin kukaan muu kuin minä itse jaksaa selata läpi ottamiani otoksia, mutta ompahan helppo keino häätää epämiellittyvät vieraat pois kylästä: "Nyt aletaan katsomaan valokuvia!"
Ihana kesä ulkona! Täytyy tylsästi myöntää, että olen kesäihmisiä ja Suomen kesä on parasta mitä tiedän. Joku ilta taidan kipaista vastavarkaille naapurin metsään ja nauttia saunasta koivun tuoksun kera. Sanotteko te muuten vasta vai vihta? Minulle kylpemiseen käytettävä oksatuppo on aina ollut vasta, samoin kuin tuima on suolainen (ajatelkaa vaikka tuimaa ilmettä, sehän on ilmiselvästi väkevä, eikä "mauton").
Mutta koska canon ei suostu aukeamaan meille, niin tämän päivän tarinat jäävät vain tarinoiksi, ilman tuhannen sanan kuvia. Myöhemmin avaan teille myös kevään matkakertomuksia, mutta nyt harjoittelemaan leipomuksia huomenna valmistuville opiskelijoille. Aurinkoisen kesäistä torstaita kaikille ja Onnea valmistuville ja uusille ylioppilaille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti