Kesäteatteri kausi avattu! Aurinko paitoi kauniin kesäisesti pilvettömältä taivaalta, joten asuni oli jopa hieman turhan lämmin moiseen. Katettu katsomo kuitenkin varjosti sopivasti ja pitkät hihat ovat hyödylliset taistelussa hyttysiä vastaan. Teatterireen Kiljusen herrasväki ilahdutti suurella tekijäjoukollaan ja etenkin lapsinäyttelijöillään. Kauniita lauluääniäkin kuultiin ja Kiljusen perheen vanhemmat vaikuttivat oikein sympaattisilta, vaikkakin omaleimaisilta ja hiukan hysteerisiltä. Näytelmältä olisin toivonut enemmän tarkuutta ja nopeutta esimerkiksi vaihtoihin ja musiikkiin. Osa roolihahmoista olisi myös voinut ottaa enemmän tilaa ja näyttävyyttä. Itselleni Kiljusen Herrasväki tarinat eivät ole tuttuja entuudestaan, joten tämä oli kokonaisuudessaan ilahduttava uusi tuttavuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti