sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Vanhoja kuvia!

Kovon menettämisen myötä vanhat kuvat ovat nousseet uuteen arvoon! Ystäviltä olen haalinut kuvia ja sitten niitä saattaa putkahdella mitä oudoimmista paikoista, kuten facebookista. Naamakirja oli tallentanut viime kesänä ystäväni kanssa käydyn keskustelun, jossa ystäni kaipaili mekkoa tätinsä juhliin. Minä olin sitten laittanut kuvia omista mekoistani, josko niistä olisi jotain iloa ja tässä kuvasaldoa:

Siskoni häissä 7.7.2007 tanssin sulhasen serkun kanssa Kekäleestä ostetussa puvussa ja Kuopiosta Kenkä-Veikolta (vai mikä se nyt oli) ostetuissa kotimaisissa Aaltonen-kengissä, jotka ovat ihanat jaloille!
 Ainejärjestön vuosijuhlissa täytyi olla etiketin mukaan pitkä iltapuku, joten sellaisen tilasin huuto.netistä. Hinta oli alhainen ja sen mukainen oli pukukin; kaikki pölyhiukkaset tarttuivat pukuun ja kangas oli hetkessä rypyssä. Että jee. Tälle puvulle ei taida olla paljoa käyttöä tulevaisuudessa.

Vanha yo-mekko, heh. Aleksi 13:sta ostettu, kauan etsitty, mutta menisi nyt kyllä vaihtoon, sillä on väljä sieltä täältä eikä todellakaan istu hyvin päällä. Kengät taitaa olla vanhat rippikengät, jotka löytyivät jostakin Juuan (ulkopaikkakuntalaiset sanoisi Juukan) vaatekaupasta. Kotipiha taustalla kukoistuksessaan (ai että missä?). 

Äidin viisikymppisillä Huhmarin kallioravintola Louhessa. Aaltosen kengät mukana taas  ja päällä en-muista-mistä ostettu ihan ok satiinimekko. Hieman sähköistyvää kangasta, muuten kiva. Ja tukka oli tuolloin lyhyempi kuin aikoihin. Uskaltaisikohan leikata taas tuollaisen? Kovin se taitaa vain vanhentaa minua.
Kokonaiseen mekkosaldooni kuuluu muutama muukin mekko, mutta tässä vanhat facebookista löydetyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti