perjantai 11. helmikuuta 2011

Gothic-bileet tulossa

Mattimyöhäinen aloitti valmistautumisen huomisiin bileisiin tänään. Goottiteemalla mennään, jota wikipedian ja netin ystävällisellä avustuksella aloin luoda. Mutta mitä muuta kuin mustaa? Mustissanikin muistutin lähinnä rokkaria, mutta veren- tai viininpunaisia samettihirvitysmekkoja en päälleni halua. Kaupungilta ostin siis sekalaisen kasan mustaa (pieniä juttuja halvalla!!). Ekana mustat sulkakorvikset Seppälästä, näille löytyy käyttöä muulloinkin kuin naamiaisissa, jos ne edes huomenna korviini laitan.

 Mustia trikoohameita, oikean puolimmaisen, ohuemman hameen ostin H&M lahjakortilla ja vasemmanpuoleinen tukevampaa kangasta oleva hame löytyi sen jälkeen kirpparilta kahdella eurolla.
 Henkkamaukalta lisäksi kynsilakkaa ja pinnejä, jotta sain koko 10 euroa käytettyä.
 Mustaa pikkulaukkua olen kaipaillut jo pidempään ja nyt oli haipakalla napattava joku matkaan. Tämä söpöys löytyi Glitteristä.
 Ristikaulakoru Lindex:stä. Olisin halunnut mustan ristikorun helminauhamaisemmalla hihnalla, mutta valinnanvaraa ei ollut. Lähes joka liikkeestä löytyi ristejä, mutta näin käyttökelpoista ja tällä hinnalla (~8e) ei monestakaan muusta.
 + aiemmin löysin kirpparilta mustan vyön 1,5 euron hintaan. Tämä päätyy mekkojen lisäksi pitämään opiskelijahaalareita ylhäällä!

Tänä iltana vierailen vielä siskoni luona, jossa toivottavasti ehdin saada väriä hiusten juuriin, olisi sitten tummempi tukkakin gootteilemassa. Huomenna iltapäivästä sitten ystäväni hakee miut illanviettoon, jossa toivottavasti näämme useita ystäviämme pitkästä aikaa, yhden ystävän vastasyntyneen vauvan, syömme täytettyjä patonkeja ja herkkuja, kisailemme singstarilla (illan emäntä on maailman paras laulaja!) ja nauramme ja juoruamme itsemme uuvuksiin! Kamera lähtee huomenna mukaan, jotta saadaan valokuvatodisteita mustasta ystäväpiiristämme! Herkullista perjantai-iltaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti