Eilen ajelimme Lieksaan teatteri-iltaa varten, jossa Lieksan teatteriyhdistys esitti Kyllikki Saareen murhaan pohjautuvan draaman Runar ja Kyllikki. Hyvin humoristisiakin, kesäteatterimaisia kohtauksia sisältävä murhenäytelmä jättää katsojan pohtimaan syyllisyyttä ja syyttömyyttä. Esityksessä hypittiin hieman turhankin vauhdikkaasti kohtauksesta toiseen, jolloin roolihenkilöt ehtivät sanoa vain muutaman vuorosanan per kohtaus. Ja taas poistuttiin takavasemmalle. Erityistä kiitosta ansaitsee kuitenkin elävän musiikin käyttö (lukion bändi), Kyllikin ja Runarin esittäjien eläytyvä näytteleminen (vaikka Runar kuulemma olikin esityspäivänä kuumeesa) ja tummanpuhuva vähäeleinen lavastus.
Vanhaan aikaan pohjautuva näytelmä olisi kaivannut tuekseen pelkästään suomenkielistä musiikkia, mutta toisin on ohjaaja nyt päättänyt. Hieno kappale, kaunis ja haikea, mutta turhan alleviivaava tähän tarinaan:
lauantai 26. helmikuuta 2011
torstai 24. helmikuuta 2011
maanantai 21. helmikuuta 2011
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Lauantai-illan huumaa
Lauantaita vietimme synttäritupareiden, eli herkkujen ja ystävien merkeissä. Synttärisankari oli loihtinut muun muassa foccacciaa, eli välimerellistä oliivileipää ja täytekakun.Vieraat toivat sitten tullessaan kuka mitäkin herkkua ja karkkia + oma pullo mukana (opm). Mie saavuin paikalle kokis kainalossa :)
Itselläni oli päällä tylsästi henkkamaukka farkut ja löysä lepakkohihainen paita, koska en jatkanut iltaa enää uutukaiseen Kerubiin, jonne muut läksivät. Minä jatkoin hyytävässä kelissä linja-autolle ja kotia kohti (toppavaattein varustettuna!), joskin suunnitelma muuttuikin matkan varrella Herra E:n kodiksi.
Öisessä kaupungissa kuvasin vielä valoilmiöitä, joita talviriehan takia näkyi erityisen paljon. Avantouinnin SM-kisoja uitiin oikeassa Ilosaaressa, eikä siis siellä missä juhlitaan festareita.
Rannan tuntumassa oli myös keskeneräiset jääveistokset odottamassa seuraavan päivän viimeistelyä. Osa töistä oli valaistu ja kaikki olivat jonkinasteisten nauhojen ja rajojen takana. Järjestyksenvalvoja-liivinen pari myös käyskenteli aluella valokuvaamassa töitä, voi olla kovin mielenkiintoista varjella töitä koko yö lauantai-illan juhlijoilta, eli omilta kavereiltani. No toivottavasti niille nyt ei tule mieleen mennä kiskomaan kuolemalta viikatetta alas. Pöhlät. Tuli muuten mieleen, että liekkö jääpalat nostettu Ilosaaresta uimareiden radoilta?
Heilankin löysin, tosin kylmä ja vähäpuheinen oli tämä urheilija. Eikä ehkä parhaimmassa rantakunnossa :D

lauantai 19. helmikuuta 2011
Ärtymyksen ärtymys
Aamu alkoi mukavissa merkeissä kun heräilimme herra E:n kanssa, söimme illalla tehtyä riisipuuroa ja daim-muffinsseja aamupalaksi ja jatkoimme aikido-treeneihin. Treenien jälkeen E pyysi minua mukaansa veljentyttöjensä merirosvoaiheisille syntymäpäiville ja minä innokkaana aloin laittautua. En ole siis aiemmin tavannut E:n vanhempia tai veljen perhettä, veljen kylläkin, muttei hänkään silloin tienny minusta ja E:stä. Ajattelin, että on siis aika esittäytymisvierailulle. Mutta kuinkas kävikään! Kun olin päässyt omalle asunnolleni vaihtamaan juhlavampaa ja merirosvohenkisempää vaatetta päälle niin E soittaa ja peruu kutsun. Veljen perheen kanssa olivat päätyneet siihen, ettei äitirukka kestä nähdä vielä uutta naista E:n kainalossa tämän syksyllä tapahtuneen eron jälkeen. Jaahas. Eihän se auttanut kuin jäädä kotiin E:n puhellessa, kuinka hän kuitenkin miut haluaisi mukaansa. Vielä kehtasi niinkin ruikuttaa, kun ensin kutsuu mukaansa ja sitten peruu. Ja ehdin jo siinä välissä kysellä, että onhan tämä nyt hyvä hetki ja onko tämä nyt järkevää. Hitto. Pisteet laskussa.
tiistai 15. helmikuuta 2011
Tummien perhosten koti
Lauantaiset goottibileet sujuivat oikein mustissa, mutta mielekkäissä tunnelmissa! Jopa nuorin osallistuja, Aarni 2 kk oli puettuna teeman mukaisesti. Illan aikana herkuttelimme sipseillä, suklaalla, karkeilla ja täytetyillä patongeilla. Lauloimme karaokea (ei siis singstaria tms vaan aitoa karaokea) arpoen kappaleita toisillemme ja siitähän syntyikin kaunista, kun itseni piti laulaa Neil Diamondin Song sung blue, jota tietenkään en ollut koskaan ennen kuullut ja ystäväni veti tunteella tangoa :). Lapsenmielisinä leikimme myös kysymysimproa (Putous-hengessä) ja kehuimme toisiamme kirjoittamalla toisistamme asioita paperille.
Itse pysyttelin tiukasti kokis linjalla lupaukseni mukaisesti, vaikka toisaalta olisin breezerin tai parikin halunnut illan mittaan siemailla. Olisi sitten improkin ollut soljuvampaa. Mutta aina yhtä ihanaa nähdä ystäviä, joiden seurassa saa olla rento oma itsensä ja nauttia naurusta sekä syvällisistä keskusteluista. Tätä kaikkea oli lauantai täynnä! Yön pelastuksena vielä Herra E haki minut ja ystäväni kotiin nukkumaan, tai itse jatkoin E:n kainaloon. Ihana aamu ihanan illan lisäksi.

perjantai 11. helmikuuta 2011
Gothic-bileet tulossa
Mattimyöhäinen aloitti valmistautumisen huomisiin bileisiin tänään. Goottiteemalla mennään, jota wikipedian ja netin ystävällisellä avustuksella aloin luoda. Mutta mitä muuta kuin mustaa? Mustissanikin muistutin lähinnä rokkaria, mutta veren- tai viininpunaisia samettihirvitysmekkoja en päälleni halua. Kaupungilta ostin siis sekalaisen kasan mustaa (pieniä juttuja halvalla!!). Ekana mustat sulkakorvikset Seppälästä, näille löytyy käyttöä muulloinkin kuin naamiaisissa, jos ne edes huomenna korviini laitan.
Mustia trikoohameita, oikean puolimmaisen, ohuemman hameen ostin H&M lahjakortilla ja vasemmanpuoleinen tukevampaa kangasta oleva hame löytyi sen jälkeen kirpparilta kahdella eurolla.
Henkkamaukalta lisäksi kynsilakkaa ja pinnejä, jotta sain koko 10 euroa käytettyä.
Mustaa pikkulaukkua olen kaipaillut jo pidempään ja nyt oli haipakalla napattava joku matkaan. Tämä söpöys löytyi Glitteristä.
Ristikaulakoru Lindex:stä. Olisin halunnut mustan ristikorun helminauhamaisemmalla hihnalla, mutta valinnanvaraa ei ollut. Lähes joka liikkeestä löytyi ristejä, mutta näin käyttökelpoista ja tällä hinnalla (~8e) ei monestakaan muusta.
+ aiemmin löysin kirpparilta mustan vyön 1,5 euron hintaan. Tämä päätyy mekkojen lisäksi pitämään opiskelijahaalareita ylhäällä!
Tänä iltana vierailen vielä siskoni luona, jossa toivottavasti ehdin saada väriä hiusten juuriin, olisi sitten tummempi tukkakin gootteilemassa. Huomenna iltapäivästä sitten ystäväni hakee miut illanviettoon, jossa toivottavasti näämme useita ystäviämme pitkästä aikaa, yhden ystävän vastasyntyneen vauvan, syömme täytettyjä patonkeja ja herkkuja, kisailemme singstarilla (illan emäntä on maailman paras laulaja!) ja nauramme ja juoruamme itsemme uuvuksiin! Kamera lähtee huomenna mukaan, jotta saadaan valokuvatodisteita mustasta ystäväpiiristämme! Herkullista perjantai-iltaa!

tiistai 8. helmikuuta 2011
Postia Saksasta ja Alankomaista
Postcrossing toimii ja jatkuu! Saksalainen 21-vuotias englanninopiskelija lähetti minulle kuvan saksanpaimenkoiranpennusta (kerrottuani pitäväni eläimistä ja erityisesti koirista!) ja hollantilainen 42-vuotias mies esitteli postikortissaan kaunista kotikaupunkiaan.
Nyt matkalla on neljä korttiani, odotellaas josko ne pääsisivät perille asti. Itsestäni on ainakin ihanaa saada postia muilta mailta vierahilta!
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Vieraisilla
Viikonlopun vietossa hurmaavan herra E:n luona. Viettoon on kuulunut leppoisaa yhdessä oloa, leipomista, lauantai-aamun treenit, elokuvia, takan ja saunan lämmitystä ja rauhallista kotielämää, kun E:n lapsonenkin (1v) vietti aikaansa isänsä luona. Siispä viikonloppuun kuului myös spagettimössöä hihansuissa, päärynän palasia matolla, tuoksahtavia vaippoja ja itkunsekaista ynähtelyä.
Nyt viikonloppu jatkuu Jussigaalan merkeissä, kun E soittelee kitaraa bänditreeneissään. Hassua (mutta totta) olla toisen kotona yksin. Edes treffeillä ei olla käyty, mutta jokohan me oltais ohitettu se vaihe? Täytyy avautua tästä suhde(!?)vyyhdistä myöhemmin.
Itse vastasin tavallisten pullien tekemisestä, joista olin haaveillut jo hurjan pitkään (ainakin koko uunittoman elämäni ajan, eli neljä kuukautta!). E leipoi sitten Runebergin kunniaksi runebergin torttuja, jotka vastasivat mielestäni täysin muffinsseja.
Hieman myös kandiväkerrystä ja opettajan käsikirjaa. Ai että se on tylsää, mutta pakollista.
Nyt viikonloppu jatkuu Jussigaalan merkeissä, kun E soittelee kitaraa bänditreeneissään. Hassua (mutta totta) olla toisen kotona yksin. Edes treffeillä ei olla käyty, mutta jokohan me oltais ohitettu se vaihe? Täytyy avautua tästä suhde(!?)vyyhdistä myöhemmin.
tiistai 1. helmikuuta 2011
Ruokakysely
Miten haluat kananmunasi?
Keitettynä 10 minuuttia, jotta keltuainen ei ole enää löysä
Kuinka nautit kahvisi/teesi?
En nauti. Vaihdan kaakaoon.
Suosikkiaamiaisruokasi?
Jugurtti myslillä, paahdettu ruisleipä juustolla, tuoremehu
Maapähkinävoi?
Nam! Nuorena tätä meni paljon! Nykyään todella harvoin herkutellen paahtoleivän tai voileipäkeksin päällä.
Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?

Colaa vai Pepsiä?
Cokista
Laiskottaa, mitä teet?
Hernekeittoa
Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?
Ananasta, jalapenoja, sipuli, paprikaa
Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?
Tykkään keitoista hulluna, joten niitä itselle. Vieraille on kiva kokeilla uusia reseptejä, kuten jotain piiraita. Myös leivonnaiset ja herkut on suosikkeja!
Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja?
Grillimakkara partioretkellä, suolakurkut Mäkkärin hampurilaisissa, molempia olen siitä asti välttänyt.
Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?
Mykykeitosta tulee aina mieleen ukki, kun se siitä niin tykkään. Itse en ole mykyrokkaan koskaan koskenut. Exä teki mahtavaa pataruokaa hirvenlihasta.
Onko olemassa ruokaa, josta kieltäytyisit?
Sisäelimet, mäti, koiran/kissan liha, sinappiset ja suolakurkkuiset ruoat kuten jotkin salaatit..
Mikä oli lapsena mieliruokasi?
Äitiä pyysin kerran tekemään lempiruokaani ja hän kysyi mikä se sitten on. Vastauksena tuli ukin tekemä hernekeitto (ihan purkista vaan). Myös makaroonilaatikko on aina maistunut, samoin keitot, vellit ja puurot.
Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat?
Ei oikeastaan, maku on pysynyt suhteellisen samana.
Lempihedelmäsi ja -vihanneksesi?
Mandariini/klementiini/satsuma ja paprika
Lempiroskaruokasi?
kaikki NAM! kunnon grillihampurilaiset ehkä voittavat, toisena makkaraperunat.
Lempivälipalasi?
Hedelmät, jugurtti,
Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?
Valmiiseen hernekeittoon sotken ruisleivän paloja,
Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi?
Keitoilla, hedelmillä
Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?
Tortilloja tai itse tehtyjä hampurilaisia
Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?
Enpä ole tuommoisia maistanutkaan, keskivertona?
Saako olla jotain juotavaa?
Useimmin ruoalla maitoa, sitten vettä, tuoremehua (tiivisteet ei oikein uppoa), kaakaota ja limpparia
Punaista vai valkoista?
Valkoviinillä opettelin viininjuonnin, sittemmin siirtynyt punaiseen ja nyt vuoden tauolla :)
Lempijälkiruokasi?
Vanukkaat, pannacotta, suklaamousse/-vaahto, suklaakakku vaniljajäätelöllä/-kastikkeella
Täydellinen yömyssy?
Kaakao
Mikä on ensimmäinen leipomis- tai kokkailumuistosi?
Lapsena leikimme siskoni kanssa ravintolaa; kokki katsoi keittiöstä tarjonnan, kirjoitti menun ja toinen asiakkaana tilasi. Makaronilaatikon taisin opetella ensimmäiseksi tekemään.
Kuka on vaikuttanut ruuanlaittoosi eniten?
Neuvoa kysyisin isältä tai mummolta. Myöskin exä. Netistä löytyy kyllä ratkaisu kaikkeen.
Onko sinulla valokuvaa todisteeksi varhaisista kokkailuistasi?
Vanhempien luona jotain saattaa ollakin
Kärsitkö jonkinlaisesta ruoanlaiton pelosta, saako ajatuskin jonkin ruokalajin kokkailusta kämmenesi hikoamaan?
Ei, mutta kovin hankalia reseptejä en yritäkään. Hummerit, osterit, pihvit ja kalat jätän jollekulle muulle.
Mikä on käytetyin tai eniten arvostamasi keittiövälineesi ja/tai suurin pettymyksesi mitä keittiövälineisiisi tulee?
Kunnon keittiöveitsi, jonka sain isältä joululahjaksi. Aina pitää olla keittiössä kunnon iso ja terävä veitsi. Valkosipulin puristimet ovat joskus hankalia, samoin halpis kattilat ja pannut Ikeasta.
Nimeä jokin hauska tai outo ruokakombinaatio josta todella pidät?
Kurkku-munavoileipä pitää maustaa aromisuolalla (ei tää niin outoa taida olla..) ja nakkikeittoon lisätään juustosiivuja.
Nimeä kolme syötävää tai ruokalajia, joita ilman et vain voi elää?
Liha, makaroni, hedelmät
Mitä ruoanlaitostasi puuttuu?
Rohkeus kokeilla uutta ja omaperäistä ja spontaanius, sillä tarvitsen aina tarkat ohjeet. Ja se uuni!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)