tiistai 11. tammikuuta 2011

Salt

Viikonloppuna ehdin neulonnan ohella ja yhtäaikaa rentoutua elokuvan parissa. Leffaksi valikoitui Jolien tähdittämää toimintaa eli Salt.

 Who is Salt? Vaimo, CIA-agentti, venäläinen vakooja?
Monitaitoinen agentti Evelyn Salt (Angelina Jolie) taituroi läpi leffan kiperissä, vauhdikkaissa, tunteikkaissa ja vaikeissa tilanteissa, usein voittajana. Takaa-ajon laukaisee venäläisen loikkarin paljastus venäläisestä myyrästä, jonka aikomuksena on murhata Venäjän presidentti. Saltin paetessa syytöksiä saa katsoja hämmästellen ja hämmentyen palauttaa mieleensä Medusan isku-elokuvat, joissa myös keskeisenä tekijänä oli päähenkilön henkilöllisyys.


Nopeatempoinen piti ainakin minut otteessaan, kun välillä piti oikein pinnistellä pysyäkseen kärryillä. Itse tykkään kun juonesta paljastetaan vähitellen osia katsojille, eikä aina aikajärjestyksessä. Dialogilla ei tässä leffassa hurmattu, mutta uskomattomat (kirjaimellisesti niitä ei voinut uskoa!) stuntit, historiatietous ja vauhti korvaavat. Liian helppo loppu ärsyttää, ja lisäksi kakkososat eivät ikinä pärjää alkuperäisille. Näin toimintaa yleensä välttelevänä kuitenkin katsoihan tuon.

Ps. Useassa kohtauksessa Jolie ei näyttänyt pätkääkään Jolielta! Enkä puhu nyt siitä kohtauksesta, jossa hän on pukeutunut mieheksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti