Hampurilaispalautteen mukaisesti aloitin pihvistä, joten seuraavaksi sämpylään: Pidin näyttelijäntyöstä, tarinasta, maisemista, kuvauksesta ja huumorista. Siinä se. ★ ★ ★
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Rare Exports
Tuli illalla käväistyä leffassa kahtomassa Rare Exports, kun niin kovin sitä on mainostettu ja kotimaista on kiva tukea. Harmi vain, etten ollut yhtä otettu kuin muut elokuvan hehkuttajat; nyt ei ylitetty odotuksia. Ensiksikin elokuva oli yllättävän lyhyt, 84 minuuttia. Elokuvan lopussa tuntuikin, että jotain on jäänyt puuttumaan ja tässäkö tämä nyt oli. Olin myös aiemmin nähnyt mainiot lyhytelokuvat, jotka antoivat aihetta suurelle odotukselle. Myös ystävien kertomukset pelottavastakin elokuvasta antoivat ymmärtää elokuvan olevan yksi suurimmista kotimaisista. Kuitenkin leffa jäi mielestäni hieman ontoksi ja ohipyyhkäisyksi elokuvien kirjossa. Lisäksi elokuvan animaatiotehosteet olivat toisinaan naurettavia. Kesti pitkään ennen kuin päästiin itse joulupukkiin käsiksi, mutta silti alku oli huitaistun oloinen. Parasta oli alkupuoliskon herkkä kohtaus, jossa valotetaan perheen taustaa ja näytetään isän inhimillisempää puolta pojan syödessä pipareita keittiönpöydän ääressä kehuen niitä aivan äidintekemien kaltaisiksi. Ja sekös saa isän mietteliääksi.
Hampurilaispalautteen mukaisesti aloitin pihvistä, joten seuraavaksi sämpylään: Pidin näyttelijäntyöstä, tarinasta, maisemista, kuvauksesta ja huumorista. Siinä se. ★ ★ ★
Hampurilaispalautteen mukaisesti aloitin pihvistä, joten seuraavaksi sämpylään: Pidin näyttelijäntyöstä, tarinasta, maisemista, kuvauksesta ja huumorista. Siinä se. ★ ★ ★
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti