sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 1

Viikonloppuna kävin elämäni ensimmäisen kerran YKSIN elokuvissa! Harry Potter pyöri teatterissa viimeisiä kertoja ja pakkohan se oli käydä katsomassa. Siihen hätään en jaksanut huudella kaveria mailta ja mannuilta (tai facebookista..) joten päätin rentoutua ja ottaa aikaa itselleni. Tosin totesin, ettei elokuvat yksin katsottuna varsinkaan teatterissa ole minun juttuni.

Kuten kuvistakin huomaa, elokuva oli pääosin synkkä ja harmaa. Uusia hahmoja ei mielestäni enää esiintynyt, vaan ennemminkin vanhoista luovuttiin. Taistelu pahaa vastaan vaatii aina osansa. Leffa toimi hyvin yksittäisenä omana osanaan, sillä alussa avattiin hyvin asioita, tapahtumia ja ihmisiä. Silti itselleni jäi muutamia kysymyksiä ja epäselvyyksiä, sillä edellisten osien katsomisesta on aikaa. Vauhdin, räjähdyksien ja taistelujen lisäksi elokuva ehti hyvin maalailla tunnelmia ja tunteita, antaa aikaa päähenkilöille ja kasvattaa jännitystä. Mutta punaista lankaa olisi toivonut enemmän, nyt elokuva jää hieman ohijuoksuksi matkalla viimeiseen osaan. ★ ★ ★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti