sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Suolaiset synttäritarjoilut?

Ensi viikonloppuna juhlin synttäreitä teemalla 90-luku. Ruokapuolesta en kuitenkaan keksinyt mitään erityisesti tuolta vuosikymmeneltä, joten ajattelin tarjota vähän sitä sun tätä, mikä vain itsestäni kuulostaa ja näyttää hyvältä. Suolaista ja makeaa tulee molempia olla ja eri lajeja runsaasti, määristä en vielä tiedä, sillä kovin moni ei ole ilmoittanut pääseekö osallistumaan. Tällaisia vaihtoehtoja tuli vastaan:


Meksikolaistyyppinen salaatti 

(Kuva ja ohje: Hellapoliisi)

1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku friseesalaattia
1 ruukku lollorossosalaattia
1 ruukku ruukkusalaattia
2 rkl öljyä
1 1/2 kg broilerin fileesuikaleita
tacomaustetta
2 rasiaa kirsikkatomaatteja
1 kurkku
1 paprika
2-3 dl tummia viinirypäleitä
2 punasipulia renkaina
2 ruukkua korianteria
1 iso pussi nachoja
4 pkt Queso Blanco Meksikolaistyyppistä juustoa
jalapenoja koristeeksi

Lisäksi:
Felix Mango-chilikastiketta

Silppua salaatit laakealle vadille.
Kuumenna öljy pannussa ja paista broilerisuikaleet muutamassa erässä kypsiksi. Mausta tacomausteella. Anna jäähtyä.
Puolita kirsikkatomaatit, paloittele kurkku ja paprika, silppua korianteri. Lisää loputkin salaattiainekset vadille, myös nachot.
Paloittele lopuksi Queso Blanco juusto ja käännä kuumalla pannulla, jotta saavat vähän väriä.
Lisää juustopalat salaatin joukkoon.

Tarjoa lisäksi Mango-chilikastiketta.


Pinaatti-fetapiiras

(Kuva ja ohje: Ripaus ja hyppysellinen)

Pohja
125g margariinia
3dl vehnäjauhoja
2-3rkl kylmää vettä

Täyte
2 sipulia (mieluiten salottisipulia)
1-2 valkosipulin kynttä (piiraan voi tehdä myös ilman, jos ei fanita)
1 rasia tuorepinaattia
2 pussia (125g) pakastepinaattia
1 rasia (200g) maustamatonta tuorejuustoa
1 purkki (150g) creme fraicheä
2 munaa
200g fetaa
voita paistamiseen ja piirasvuoan voiteluun
suolaa ja pippuria

1. Nypi margariini ja jauhot tasaiseksi ja lisää vettä kunnes saat taikinasta pehmeän, mutta kuitenkin jämäkän pallon. Anna pallon maustua 30-60 min jääkaapissa ennen piirakkavuokaan levittämistä.
2. Pese tuorepinaatti ja jätä valumaan lävikköön. Kuullota voissa sipuli, valkosipuli kunnes ne kellertävät. Älä ruskista. Lisää pakastepinaatti. Kun pakastepinaatti on sulanut, lisää tuorepinaatti ja paista 1-2 minuuttia. Älä anna pinaatin "lakastua".
3. Vatkaa keskenään tuorejuusto, creme fraiche ja muna. Murenna* joukkoon feta ja mausta ripauksella suolalla ja hyppysellisellä pippuria oman makusi mukaan. *Mielestäni murennettu feta antaa piirakkaan tasaisemman maun ja koostumus on suuhun sopivampi kuin kuutiotu feta. Mutta mieltymysensä kullakin. :) Lisää seos hieman jäähtyneeseen pinaattiin.
4. Levitä täyte voideltuun piirakkavuokaan levitetyn pohjan päälle ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Seuraa piirakkaa jatkuvasti, uunitkin kun tuntuvat olevan erilaisia yksilöitä. Jos pinta näyttää ruskistuvan liikaa, mutta täyte vaikuttaa löysältä tikkutestissä (kokeile laittamalla esim puinen syömäpuikko piiraaseen, jos siihen ei jää mitään piiras on valmis), laita piirakan päälle hetkeksi folio. Poista se kuitenkin loppuvaiheessa, jotta piirakasta ei tulee liian "lötkö".
5. Anna piirakan jäähtyä noin 15-30 minuuttia ennen tarjoilua. Piirakka on erityisen ihanaa nautittuna kevyen vihreän salaatin (esim rucola-tomaatti plus vinaigrette) kera.

 

Kasvishyrrät

(Kuva ja ohje: Julien ruokaohjeita)

1 pkt lehtitaikinaa
200 g tuorejuustoa, makuna aurinkokuivattu tomaatti
2 paprikaa

Pilko paprika pieneksi. Sekoita täytteen aineet keskenään. Kauli taikina melko ohuksi, levitä täyte päälle. Kääri rullalle ja leikkaa n. ½ cm kokoisiksi paloiksi. Laita pellille ja voitele munalla. Paista 225 asteisessa uunissa n. 15 min.





Kasviskolmioleivät

(Kuva ja ohje: Mau!kas ruokablogi)

200 g maustettua tuorejuustoa (esim. tomaatti- tai paprikatuorejuustot)
200 g fetaa
1 paprika
1 dl ruohosipulia
2 rkl sitruunamehua
0,5 tl mustapippuria

Paahtoleipää n. 16 viipaletta

Laita juustot kulhoon ja hienonna ne haarukalla yhdeksi tahnaksi. Hienonna paprika ja ruohosipuli, lisää ne juustotahnaan. Puserra sitruunasta 2 rkl mehua ja lisää mustapippuria.Sekoita kaikki ainekset keskenään.Täytä ja leikkaa leivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti