perjantai 31. joulukuuta 2010

Uusi vuosi!

Tervetuloa uusi vuosi, jääköön vanha elämään muistoihin (ainakin joidenkin päivien osalta, kaikkea ei taas tarvitsisi muistaa..). Tänään juhlin töissä mäkkärin tiskin takana 17-23, joten rakettien näkeminen tai ampuminen jää miun osalta kohtalaisen heikoksi. Ainakin, mikäli ei juhlakansa tule ampumaan paukkuja ikkunoiden taakse. Sitä ennen ajatuksena on kuitenkin pyörähtää kaupungilla ostamassa siskolle synttärilahjaa varten lankoja ja lunastamassa lahjakortin luistimet. Ehkäpä ensi vuoden puolella pääsen treffeille jäälle..? Harmi vain, kun itäisessä Suomessa luisteluradat eivät ole yhtä romanttisia kuin kaikissa jenkkileffoissa, täällä ne ovat lähinnä hämärästi valaistuja epätasaisia lumenpeitossa olevia kaukaloita, joissa pojankollit hakkaavat lätkää (eikai sitä pelaamiseksikaan voi aina sanoa).




Töiden jälkeen tapailemani herra hakee miut jonnekin, ja ehkäpä ajelemme autolla kaupunkia ympäriinsä bongaten hienoimpia ilotulitteita. Sitten ehkä saunaan (tää vois olla kyllä eka, koska töistä päästyäni olen niiin hehkeä ja raikas!) ja syömään. Ja yö kainalossa nukkuen, toivottavasti! Ihannaa!

Ja uuden vuoden lupauksesta puhuin jo aiemmassa postauksessa, sillä jo useampi viikko sitten päätimme ystävän kanssa mitä ensi vuosi tuo tullessaan! Ja haastaaksemme ittemme emme halunneet mitään helpointa lupausta tehdä, vaan pyhästi lupasimme ja kättä paiskasimme, että: koko ensi vuoden olemme juomatta tippaakaan alkoholia tai mikäli alkoholiin sortuu, olemme loppuvuoden siitä hetkestä alkaen syömättä lihaa ja karkkia. Ja sellainen pihvinsöyjä ja suklaanmussuttaja kun olen, niin tietää kumpi miulle on vaikeampaa. Alkomahoolia käyttämätön mieystäväni (siis ystävä, joka on mies ja jota tapailen, ei siis varsinainen kumppani tms) on tästä varmaankin mielissään, vaikka viina ei miulle kyllä maistukaan yhtä hyvin kuin olen nähnyt joillekin muille maistuvan. Minkäs sitä voi, jos coca-cola maistuu paljon paremmalta.

IHANAA, PAREMPAA JA VALOISAA UUTTA VUOTTA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti