sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Polttarit

Aurinkoinen lauantai kului kokonaisuudessaan ihanan ystäväni polttareissa! Yllätysjuhlat sisälsivät monenmoista toimintaa ja puuhaa liittyen morsion historiaan, esimerkiksi harrastustaitoja testattiin liikuntarastilla ja emäntätaitoja pullanleipomisessa. Piknikkiä nautittiin rannalla ja samalla nähtiin morsion näyttelijäntaitoja. Myös laulutaidot testattiin karaokerastilla, kun ystävällinen baari-isäntä antoi meidän laulaa jo klo 15 iltapäivällä (baarimestarin ehdotus Aikuinen nainen jäi laulamatta, mutta sen sijaan pyysimme biisiä Mikä boogi - kertoo varmaan jotain meidän henkisestä iästämme.. :)).

50-luvun teeman mukaisesti olin pukeutunut palloihin, kirkkaaseen huulipunaan ja korkoihin. Vielä tukkakin tötterölle ja avot! Asu oli täydellinen illanrientoihin ja sopivan vilpoisa.


Hauska yhteensattuma polttarireissullamme oli hääkyltti, jota koristivat polttarimorsiamme ja hänen sulhasensa nimikirjaimet!

Myös morsian puettiin fiftarityylisesti ja selkää koristi lappunen, jonka avulla päivänsankarin erotti muusta juhlaväestä

Illan kruunasi morsiussauna loitsuineen, taikoineen ja herkkuruokineen, erilaisia ruokaisia salaatteja, leipiä, lihapullia, piiraita jne.

Jälkkäriksi 5 kiloa mansikoita, nam!

Päivä oli täydellisen ihana ja onnistunut! Tällaisia tilaisuuksia toivoisi olevan useammin. Tulevien kesien uskonkin täyttyvän yhä enemmän häistä, polttareista ja ristiäisistä, sillä siltä kaveripiirin ikähaitari ja vakiintuminen näyttävät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti