sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

4 tähden illallinen

Palmusunnuntaina, aprillipäivänä vietettiin kolmatta kertaa 4 tähden illallista kolmen ystävän kanssa. Jutun jujuhan on se, että yksi meistä vuorollaan kokkaa kolmen ruokalajin illallisen ja muut nauttivat valmiiksi katetuista herkuista.Tällä kertaa nautittiin alkupaloiksi pohjoista salaattia, jossa oli muun muassa poroa ja puolukoita.
Pääruokana hirvenjauheliha&punajuuripihvejä perunoiden ja kasvisten kanssa. Tää ei selvästikään oo miun annos, koska päällä on vielä sinihomejuustoa!
Jälkkärinä vadelmasorbettia.
Pääsiäisen kunniaksi tehtiin myös taidetta ja koristeltiin itseämme ja munia.



Ensi viikolla on viimeinen illallinen, mutta loistavien ruokien, tunnelmien ja keskustelujen pohjalta päätettiin jatkaa viikottaisia tapaamisia vielä arkiruoan parissa. Eli seuraavilla viikoilla kukin kokkaa hieman arkisemmin, nakki- ja hernekeittoa, jee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti