perjantai 9. joulukuuta 2011

Vuosi on mennyt

Kysely 


IHMISSUHTEET
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - Kaverustunut useamman kanssa, joten juu2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - Ostin alkuvuodesta 40 matkan linja-autokortin (hurjaa!), työskennellyt mäkkärissä, lomakeskuksessa ja sijaisena sekä PITÄNYT VUODEN TIPATTOMAN! 
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - kesästä eteenpäin juu
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - Riiassa reissaus, palkkapäivät kesätyön ja sijaisuuden aikana, ystävän vaihtoonlähtöjuhlinta, patjojen raahaaminen olohuoneeseen ja olkkarissa makoilu sairaspäivinä
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? -En

MINÄ
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? -Tänä vuonna en niin paljoa kuin edellisenä
2. Oletko lihonut? - Muutama kilo kertyi, voih.
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - Ei ole vielä ikinä tullut..
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - Harry Potterin kävin katsomassa, oli muuten ensimmäinen kerta yksin
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - En, edellisestä lävistyksestä on n 15 vuotta ja tatuointeja ei ole eikä tule.

TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus? - koulukaverini Minna, jonka kanssa teimme yhdessä ryhmätehtävää
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? - PIDIN! (vai onko liian aikaista sanoa?) Alkoholiton vuosi!
3. Synnyttikö kukaan läheisesi? - Ei, mutta pari on raskaana
4. Kuoliko kukaan läheisesi? -Ei, mistä olen onnellinen.
5. Missä maissa kävit? - Latviassa
6. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011? - Yhteistä aikaa ystävien kanssa, bileitä ja auringon ottoa, ulkomaanmatkailua useampaan maahan
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011? -Helmikuussa lopetin hampurilaistyöt, kesäkuun alussa muutin E:n kanssa yhteen
8. Vuoden suurin saavutuksesi? - Kandin tutkielman valmistuminen ja opinnot yleensä
9. ...ja suurin epäonnistuminen? - töiden äkillinen lopettaminen (olisiko sittenkin pitänyt jatkaa, vaikka tein opintojen eteen samaan aikaan hulluna töitä?)
10. Kärsitkö vammoista? - Polvikipuilua juuri tällä hetkellä, mutta lääkäri määräsi vain lisää lepoa ja voltarenia
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? -
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - Ex-poikaystävän
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? - Oma ja E:n
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - Peruselämiseen kuten vuokraan, kodin tavaroihin ja matkusteluun hiukan. Joulun ja synttäreiden alla tykkään tuhlata lahjoihin.
15. Mistä innostuit eniten? - Matkasuunnitelmista ja niiden tekemisestä
16. Vuoden 2011 ihmiset – Herra E, Ilona, Minttu
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - Onnellisempi
18. Lihavampi vai laihempi? - Lihavampi
19. Rikkaampi vai köyhempi? - Rikkaampi
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? -Ollut ystävien seurassa
21. ...entä vähemmän? - murehtivan turhia, viettänyt aikaa tietokoneella
22. Miten aiot viettää joulun? -Herra E:n ja hänen lapsosen kanssaan aaton aamupäivä, joulupukkivierailu E:n veljen luona ja toivon, että joulu sisältää hautuumaalla kävelyä, jouluruokaa, joululauluja, lumisadetta, halailua, vilttejä, glögiä ja lämmintä tunnelmaa. Joulupäivänä vanhempien luo syömään. Lahjoja vaihdetaan molempina.
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - Muutto E:n luokse, olisi kannattunut asua pidempään yksin
24. Rakastuitko vuonna 2011? - Hieman enemmän kuin ennen
25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? - Ei yhtään
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - Samat lempparit: BB, täydelliset naiset, huippumalli haussa + glee
27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - Samat vanhat, ei uusia
28. Mikä oli paras lukemasi kirja? - Twilightin ensimmäinen.
29. ...entä musiikillinen löytö? - Mr. Bigin keikka oli mukava
30. Mitä halusit ja sait? - Kesätöitä ja kovalla työllä suunnitellut opinnot kasaan.
31. Mitä halusit, muttet saanut? -Koiraa, kämppää keskustasta, iloista syntympäivää yllätyksineen ja ohjelmineen
32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? - Black Swan ja tokana kuninkaan puhe.
33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? - Heräsin aamulla kiukkuisena edellisen illan turhautumisesta ja syytöksistä johtuen, ei tullut onnitteluja siis aamulla. Kävin sijaistamassa lähikoululla raskaan päivän ja kotona taas riideltiin turhamaisuudestani (kun odotan arkipäivänä juhlahumua tai huomiota..). Itkuisena tein iltamyöhällä kävelylenkin ulos. Ensimmäinen syntymäpäiväni, jolloin seurustelemme - tätäkö se on jatkossakin? Huh. Odotin jotain itsellenikin, kun E:n syntymäpäivänä vietettiin yhteistä aikaa töistä huolimatta, katsottiin leffaa ym + vein E:n hierontaan ja sillä aikaa pistin salassa leipomani kakut (useampi!) tarjolle. Voivoivoi.
34. Ketä kaipasit? - Exää ja hänen perhettään sekä vaihtoon lähteneitä ystäviä paljon!
35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - Ystävät ja tunnollisuus

MUUTA:
1. Kuinka montaa ihmistä olet suudellut vuoden aikana? -kahta
2. Oletko joutunut tappeluun? - riitely kotona on varmaan lähimpänä, mutta ei tarpeeksi
3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? -kävellyt päin punaisia?
4. Oletko juonut "perseitä"? - Ehen. Sokerihumalat?
5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? -Kyllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti