Työn iloa

Viimeiset päivät töissä ovat olleet jopa miellyttäviä, välillä hauskoja ja toisinaan antoisia. Kelloa ei tule katsottua kuin noin tunnin välein ja kiireaikoina vielä vähemmän. Kiireisimmät lounas-, ilta- ja viikonloppuvuorot tuskastuttavat eniten, kun ihmiset tilaavat happymealejä ilman sipulia, leluilla, juomat ilman jäitä, gluteenittomilla hampurilaisilla plus aterioina, kanawapeilla, 9 nugetilla & kahdella dipillä ja perhekerhokortti oikeuttaa toisinaan vielä ilmaiseen sunday-jäätelöön ja kahviin ja lasku maksetaan tietenkin lounasseteleillä, synttärilahjakorteilla ja hiluilla. Yritäpä siinä sitten muistaa kysyä lounaspassia ja äääks! Mutta paljon olen jo asioita oppinut tähän mennessä (siis alle kahdessa viikossa, työvoroja n. 7) joten usko elää, että joskus vielä olen oikea mäkkäri-ammattilainen!

Kädet karheina ja naarmuilla ja viilloilla mietin laittaako kynsilakkaa vai ei. Onnettomat kynteni lohkeilevat helposti, mutta töissä ollessa ei saa pitää edes väritöntä lakkaa hygieniasyistä. Ymmärrettävää sikäli, etten itsekään haluaisi syödä kenenkään kynsilakkaa! Joten ehkä annan vain kynsieni olla ja lakkaan ne vasta lauantaisia juhlia varten! Suihkussakaan en ole tänään töiden jälkeen käynyt (vaikka hieman hampurilaisravintolalle tuoksunkin), sillä illalla odottaa aikido-treenit, joissa hiki virtaa niin, että illalla on pakko peseytyä. Jospa kukaan ei haistelisi minua siihen mennessä.

Lauantaina tosiaan on tätini viisikymppiset, enkä ole edes päättänyt asua, minkä puen juhliin! Kovinkaan muodollisista juhlista ei ole kyse, mutta juhlatilaisuuksia on niin harvoin, että ajattelin pukea kuitenkin mekon. Saas nähdä, jos tässä töiden, kandipakerruksen (muita opintoja ei hirveästi tällä hetkellä ole) ja juhlaohjelman suunnittelun ohessa ehdin miettiä asuani enkä vain kisko joitain vaatekappaleita mukaan.

Kovosta ei ole kuulunut vieläkään mitään (joko täytyy heitää toivo menemään?), enkä ole murheenlaaksossa vaeltaneena tarttunut oikein kunnolla kameraani, joten uusia kuvia ei ole. Ja asuissakin uutta on lähinnä vain työasuni, jota voitte mennä ihailemaan lähimpään mäkkäriin.

Työn plussat ja miinukset

Aloitin siis viikko sitten osa-aikaiset työt mäkkärillä. Viidestä työvuorostani yhden olen tehnyt itsenäisenä, kun aiemmin työntekijöitä oli palkattuna useampia, jotta meille aloittelijoille (joita palkattiin kerralla 3 kappaletta) riitti apukäsiä ja neuvojia. Tänä iltana päädyn taas luentojen sijaan kassalle, siivoamaan, tiskaamaan ja tekemään kaiken maailman pikkuhommia, mutta keittiöön en ole vielä päässyt. Nyt ajattelin listata työn hyviä ja huonoja puolia, vaikka listasta voikin tulla melko masentava:

+ joustavat työajat (ainakin sinänsä, nyt minulla meni monta työvuoroa harrastusten ja luentojen päälle, vaikka laitoin etten voi olla tuolloin töissä)
+ mukavat työkaverit (samanikäistä ja henkistä porukkaa, mutta kiireisinä päivinä paljoa ei ehditä tutustua, mutta apua saa onneksi aina)
+ työmatka kodin ja yliopiston puolivälissä
+ henkilökunta-alennukset (puoleen hintaan, onko tämä nyt sitten hyvä vai huono :))
+ vaihtelevat työtehtävät eikä tylsää ehdi tulla
+ palkka on ok

Seuraavaksi miinuksiin:

- Rasvan käry ja haju (ei haittaa niinkään työpaikalla, mutta sen jälkeen on pakko mennä suihkuun! Iho, hiukset, vaatteet - kaikki haisevat, eikä haju tunnu aina lähtevän!)
- Kiire (palveluaika pitäisi olla minimaalisen lyhyt, apua!)
- Stressaavuus, jonka aiheuttavat kiire, myynnin edistäminen, vastuu (työ ei siis ole pelkkää asiakaspalvelua vaan asiakkaille tulisi myös tarjota tuotteita ja näin edistää myyntiä, ravintolapäällikkö oikein vaatii sitä)
- Muistini on olematon, joten tilausten toimittaminen on tuskaa
- Asiakkaat seuraavat virheitäsi lähietäisyydeltä
- Pukuhuonetilat ovat onnettoman pienet, joten rasvalta haisevia työvaatteita joutuu kuljettamaan mukanaan

Siinäkö ne sitten olikin? Tasapeli miinusten ja plussien suhteen, vaikka epäilin ensin miinusten vievän murskavoiton. Tai saa nyt nähdä taas tämän päivän työvuoron jälkeen, mikä on tilanne, tulenko itkien vai nauraen kotiin. Huh heijakkaa. Tällä hetkellä ainakin tuntuu etten jaksa, kykene enkä osaa. Mutta kovasti työkaverit kertovat tunteen helpottavan jo kuukauden päästä (JO kuukauden! ääks, jaksankohan niin pitkään!). Teki mieli jo viimeksi sanoa, että tämä oli sitten tässä heippa, mutta jokin sai minut vielä ajattelemaan, että katsotaan nyt pari vuoroa lisää. Toivokaa sormet ristissä, että tänään ei olisi paljon asikkaita!

Uusi työ

Mäkkärillä!