keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joululahjatoiveita

Piitkän pitkä toivelistani sisältää hurjana asioita ihan vain sen takia, että edes hieman yllättyisin jouluaattona. Enkä tehnyt listaa omaa turhuuttani ja odota saavani kaikkia listan tuotteita vaan miehen vienosta pyynnöstä tämän kokosin. Joululahjat tuottivat miehelle päänvaivaa, jolloin listan avulla hän saa ostettua jotakin, joka on varmasti saajalleen mieluista. Myös siskoni oli ilahtunut listasta, sillä pitkien työpäivien päätteeksi häntä harvoin innostaa lähteä jouluruuhkaan pyörimään päiväksi. Kuvat ovat osin vain viitteitä, enkä odota, että lahjani olisivat juuri kuvissa esiintyviä kappaleita. Hassua semmoinen (kun tuolla on tuo koirakin!).



Eilen illalla mies vielä sängyssä kysyi, mitä lahjaa toivon listaltani eniten. Kysymys oli vaikea, sillä tosiaan eniten toivon yhteistä aikaa, olohuoneessa nukkumista, elokuvien katselua, saunomista ja jouluruokaa. Mutta tämän lisäksi  totesin, että sukkia.